kahdelle - Valmistusaika noin 30 minuuttia.

Tee ihanat Mämmirahkakerrosjälkkärit Pääsiäispöytään

Pääsiäispöytään mämmiä vai rahkaa? Ota molemmat!

Nämä ihanat pääsiäisherkut ovat paitsi äärimmäisen herkullisia, myös todella helppotekoisia. Loihdimme sinulle ihanan jälkkärin, jossa yhdistyy kaksi pääsiäisen perinteistä klassikkoa kirpsakalla twistillä. Vaniljainen rahka pehmentää ihanasti mämmin rukiista makua ja jos haluaa ripauksen jotain uutta, kannattaa päälle sirotella kirpsakkaa passionhedelmää. Passionhedelmän lisäksi voi kokeilla myös eri hedelmiä, kuten tuoretta mangoa tai persikkaa joko paloina tai soseena. Vain mielikuvitus on rajana!

Annoksiin tarvitset:

– 2 dl Elosen Mämmiä (tai maun mukaan)
– 2 dl kuohukermaa
– 200 g Maustettua vaniljarahkaa
– 1 passionedelmä
Koristeluun:
– lime
– sitruunamelissan lehtiä

Resepti

  1. Sekoita vatkattuun kuohukermaan valmiiksi maustettu rahka. (Tai lisää maitorahkan joukkoon esimerkiksi mangopilttiä).
  2. Annostele mämmiä toiselle ja rahkaa toiselle puolelle kuppia.
  3. Tee vielä toinen kerros toisinpäin.
  4. Annoksiin saat hieman kirpsakkuutta esimerkiksi Passionhedelmällä, joka on myös pääsiäisen kausiherkku.
  5. Viimeistele jälkiruuat limesiivuilla ja sitruunamelissan lehdillä!

 

Kirjoittaja

Eetu Elonen

Markkinointi
Vinkki! Jos haluat, voit käyttää myös maustamatonta rahkaa ja sekoittaa joukkoon valmissosetta. Tällöin lisää rahkan joukkoon esim. 125 g mangopilttiä.

Arvostelut

1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (1 ääntä, keskiarvo: 5,00)
Ladataan...

Tilaa uutiskirje

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
x